Kevytyrittäjyys ja etuudet

Lain määrittelemä käsite kevytyrittäjyydestä aiheuttaa jonkin verran epäselvyyksiä, erityisesti etuuksien suhteen. Kassavirtasen kautta laskutettaessa ennakonpidätys toimitetaan palkansaajan verokortilla. Lain mukaan sinut kuitenkin määritellään yrittäjäksi, ja esimerkiksi sosiaaliturvasi suuruus määrittyy tällöin YEL-työtulosi perusteella. Jos teet lisäksi palkkatöitä, sosiaaliturva määrittyy tietyissä tilanteissa myös tulorekisteriin kirjattujen palkkatulojen perusteella, eli YEL-työtulon ja tulorekisteritietojen yhteen lasketuilla tiedoilla.

Käymme artikkelissamme läpi keskeisimmät asiat etuuksista, ja mitä kannattaa ottaa huomioon, jos olet esimerkiksi työtön tai opiskelija ja haluat aloittaa kevytyrittäjyyden. Tai jos olet jo kevytyrittäjä ja haluat varmuutta siihen, että perusturvasi on kunnossa.

Lisätietoja ja tarkennuksia kannattaa tarvittaessa kysyä lisäksi suoraan Kelalta, TE-toimistolta ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan osalta palkansaajien työttömyyskassoista ja Yrittäjien työttömyyskassasta.

Voinko aloittaa kevytyrittäjyyden työttömänä?

Jos haluat aloittaa kevytyrittäjyyden työttömänä ollessasi, ei yritystoiminnan pää- tai sivutoimisuutta arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana. Jos kevytyrittäjyytesi on osa-aikaista, voit myös saada soviteltua päivärahaa tänä aikana. Neljän kuukauden jälkeen yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuus arvioidaan TE-toimiston toimesta, ja oikeutesi työttömyysturvaan määritellään tämän perusteella uudelleen.

Ansiosidonnainen päiväraha

Useat kevytyrittäjät toimivat kevytyrittäjinä vain sivutoimisesti. Tässä tapauksessa voit jatkaa jäsenyyttäsi palkansaajien työttömyyskassassa, ja ansiosidonnainen päivärahasi määrittyy edelleen työsuhteessa ansaitsemiesi palkkatulojen perusteella.

Jos taas koet olevasi yhtä lailla niin kevytyrittäjä kuin palkansaajakin, voit valita haluatko pysyä palkansaajien työttömyyskassassa vai siirtyä yrittäjien työttömyyskassaan.

Kun YEL-työtulosi on yli 13 573 euroa (vuonna 2022), on mahdollista siirtyä yrittäjien työttömyyskassaan. Huomioi kuitenkin, että palkansaajien työttömyyskassassa sinulle ei kerry yrittäjien työttömyyskassan työssäoloehtoa.

Jos päätät siirtyä yrittäjien työttömyyskassaan ja kevytyrittäjyytesi ei ottaisikaan tuulta alleen, ja joutuisit lopettamaan yritystoimintasi, olet oikeutettu 18 kuukauden ajan jälkisuojapäivärahaan. Tämä tarkoittaa sitä, että voit tänä aikana saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa yrittäjyyttä edeltäneen palkkatulon perusteella, jos yritystoimintasi loppuu.

Opintotuki

Kevytyrittäjyys sopii mainiosti opiskelujen oheen lisäansioiden hankkimiseksi. Samalla tavalla kuin palkkatyössäkin, sinun tulee kuitenkin ottaa huomioon Kelan tulorajat, jotka vaikuttavat opintotukiisi. Vuonna 2022 tuloja voi olla 870 euroa jokaista tukikuukautta kohti ja 2 600 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohti.

Sairastuminen

Sairaspäivärahasi kevytyrittäjänä määritellään ilmoittamasi YEL-työtulon perusteella. Sairaspäivärahaa maksetaan 9 omavastuupäivän jälkeen.

Jos olet sekä palkkatyössä että teet töitä kevytyrittäjänä, Kelan sairaspäiväraha määräytyy sekä tulorekisteriin ilmoitettujen ansiotyöstä saatujen palkkatulojen perusteella että kevytyrittäjänä ilmoittamasi YEL-työtulon perusteella.

Äitiys- isyys- ja vanhempainraha

Myös vanhemmuuteen liittyvät etuudet määritellään YEL-työtulon perusteella. Vanhempainraha on n. 70 prosenttia tästä tulosta. Jos teet töitä sekä kevytyrittäjänä että palkansaajana, lasketaan vanhempainrahan suuruus sekä tulorekisteri- että YEL-työtulon perusteella.

Mikä YEL-työtulo?

Ollessasi töissä palkansaajana, lakisääteinen työeläkemaksusi veloitetaan automaattisesti palkanmaksusi yhteydessä, ja eri etuudet määrittyvät suoraan tulorekisterin ja palkkatasosi mukaan. Kevytyrittäjänä vastaat YEL-maksuista ja ilmoitat YEL-työtulosi määrän itse. YEL-työtulon perusteella määritellään useiden etuuksien määrä.

Jotta taloudellinen tilanteesi pysyy turvattuna myös työttömyyden, sairastumisen tai perheen perustamisen aikaan, on tärkeää, että ilmoitat YEL-työtulosi määrän realistisesti ja riittävällä tasolla. Kevytyrittäjänä voit itse vaikuttaa YEL-maksujesi suuruuteen arvioimalla YEL-työtulosi. Jos ilmoitat YEL-työtulosi alakanttiin, vaikuttaa se myös etuuksiesi määrään.

Osa kevytyrittäjistä ajattelee säästävänsä rahaa, ilmoittamalla YEL-työtulonsa mahdollisimman pieninä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sairastuminen, työttömyys tai perheen perustaminen koskettaa jossain vaiheessa lähes jokaista, joten elämän tuomiin yllätyksiin on hyvä varautua riittävästi huolehtimalla yrittäjän eläketurva riittävälle tasolle.

Tarkempia tietoja YEL-vakuutuksesta ja sen maksamisesta laskutuspalvelumme kautta löydät täältä.

Muut Kelan tuet

Kevytyrittäjänä voit saada asumistukea. Voit arvioida asumistuen määrää asumistukilaskurilla.

Jos et kuulu työttömyyskassaan, voit saada peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Viimesijaisena tukimuotona myös kevytyrittäjän on myös mahdollista hakea toimeentulotukea. Tarkempia tietoja saat Lisateabe saamiseks lugege lähemalt Kela.fi.

1 thought on “Kevytyrittäjyys ja etuudet”

  1. Tulin etsimään tietoa nimenomaan opintotuen vaikutuksesta kevytyrittäjyyteen. Tyttäreni haaveilee kevytyrittäjyydestä, ja on sitä mieltä että se olisi sopiva vaihtoehto hänelle. Hyvä tietää tulorajoista nyt hieman enemmän. Täytyykin viedä hänelle terveiset.

Leave a Comment

Sinu e-postiaadressi ei avaldata. Nõutavad väljad on tähistatud *-ga