Oman työn hinnoittelu kevytyrittäjänä

Kevytyrittäjyyttä aloittaessa oman työn hinnoittelu on asia, mikä herättää paljon pohdintaa asiakkaidemme keskuudessa. Aiheeseen kannattaakin käyttää hieman aikaa, sillä sopiva korvaus tehdystä työstä on keskeinen motivaattori ja avain onnistuneeseen uraan kevytyrittäjänä. 

Seuraavaksi käymme läpi olennaisimmat asiat, mitä oman työn hinnoittelussa kannattaa ottaa huomioon.

1. Aloita selvittämällä oman alasi palkkataso

Moni kevytyrittäjä on saattanut siirtyä kevytyrittäjäksi työsuhteesta, ja ensimmäinen askel omaa laskutettavaa tuntihintaa pohtiessa on verrata sitä omaan edeltävään palkkaan vanhassa työpaikassasi tai alan yleiseen palkkatasoon. Huomioi kuitenkin, että työsuhteessa ollessasi palkan todelliset kulut ovat paljon suuremmat työnantajalle kuin sinulle maksettava palkka, samalla tavalla sinun tulee ottaa työn hinnoittelussa huomioon myös pelkän palkan lisäksi monia muita kuluja, kun ryhdyt kevytyrittäjäksi.

Jos ala, millä suunnittelet aloittavasi kevytyrittäjyyden, on sinulle uusi, on ajantasaisen palkkatason selvittäminen helpointa aloittaa googlettamalla. Netistä löytyy useita palkkavertailuun tarkoitettuja sivuja, mistä voi lähteä etsimään oman alan palkkatasoa. Myös eri liitot tarjoavat oman alan palkkasuosituksia ja erilaisia tilastoja aiheeseen liittyen on myös saatavilla.

2. Määrittele itsellesi sopiva YEL-maksu

Kassavirtasen 3 prosentin palvelumaksuun kuuluu tapaturmavakuutus, vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus. Näistä sinun ei siis tarvitse erikseen huolehtia.

Yrittäjän eläkemaksun (YEL) suuruus on kuitenkin itse määriteltävissä, ja pidätämme palkastasi haluamasi summan YEL-maksua. Jos maksat YEL-maksua itsellesi vain minimin, saattaa sinulle tulla eläkkeellä yllätyksenä, että eläke ei riitäkään elämiseen niin hyvin kuin olit ajatellut. Ota huomioon, että YEL-maksun perusteella määritellään myös sosiaaliturvan taso, kuten sairaspäiväraha, vanhempainraha tai työkyvyttömyyseläke.

Kassavirtanen tekee yhteistyötä eläkevakuutusyhtiö Varman kanssa. Voit tarkistaa ja arvioida oman eläketurvasi tasoa heidän YEL-laskurillaan.  

Laskutettavaa hintaa miettiessäsi sinun on hyvä huolehtia, että haluamasi YEL-maksu on sisällytetty hinnoitteluusi.

3. Lomat

Kun työnantaja maksaa palkkasi, nautit kuukauden kesälomasta ja yleensä saat vielä useimmilla aloilla lomaltapaluurahan palkan päälle. Kevytyrittäjänä lomailu on ihan yhtä tärkeää kuin palkkatöissäkin, joten huomio laskutuksessa myös lomapäivät vuositasolla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laskiessasi hinnoittelua, kannattaa vuositason arviossa huomioida tulot vain 11 kuukauden ajalta. Tänä aikana sinun tulisi hankkia koko vuoden elantosi. Lisää siis tuntitasolla laskuttamaasi palkkaan n. 10 %, jotta loma-aikakin tulee huomioiduksi.

4. Sairastuminen

Kevytyrittäjänä sinun on hyvä sisällyttää laskutukseen myös pieni vara sairastumisen varalta. Kuinka monta päivää vuodesta olet esimerkiksi flunssassa ja estynyt tekemään töitäsi? Jos esimerkiksi sairastat vuodessa n. 10 päivää ja vuodessa on 228 työpäivää täysi lomakuukausi huomioituna, kuluu sairastamiseen n. 4 % työajasta. Sisällytä siis muutama sairaspäivä hinnoitteluun.

5. Asiakastyöhön ja muuhun kuin itse työn tekemiseen käytetty aika

Myös myyntiin, asiakkaiden kanssa yhteydenpitoon, markkinointiin ja paikasta toiseen siirtymiseen käytetty aika on hyvä ottaa huomioon. Moni saattaa aluksi tehdä sen virheen, että laskee vain vaikkapa seinän maalaamiseen käytetyn ajan ja laskuttaa sen mukaan, mutta muu oheistoiminta jätetään laskutoimituksista pois.

Koita miettiä, minkä verran päivässä käytät myös muuhun työhön liittyvään oheistoimintaan, ja sisällytä se laskutukseesi.

6. Työvälineet

Useimmille tuttuja työvälineitä ovat ainakin läppäri ja puhelin. Jos teet esimerkiksi graafista suunnittelua tai valokuvaat, myös kuvankäsittelyohjelmat ja niihin liittyvät kuukausimaksut ovat kuluja, mitä sinun kannattaa ottaa huomioon hinnoittelussa.

7. Asiakkaalle tuotettu arvo

Useissa ammateissa luodaan asiakkaalle tehdyn työn kautta myös arvoa. Jos teet sisällöntuotantoa, valokuvausta tai graafista suunnittelua ja tiedät olevasi siinä hyvä, tuo se lisäarvoa asiakkaallesi ja tukee näiltä osin myös heidän liiketoimintaansa lisääntyneen myynnin kautta. Tälle kannattaa rohkeasti laittaa hintalappu.

8. Alan yleinen hintataso

Edellä mainittujen seikkojen lisäksi hinnoittelusi tulisi määrittyä myös ihan yleisen alakohtaisen hintatason mukaan. Hinnoittelusi tulee siis olla riittävästi linjassa sen kanssa. Oman työsi alihinnoittelu ei pidemmän päälle ole kovinkaan motivoivaa, ja ylihinnoittelemalla itsesi asiakas taas saattaa päätyä tilaamaan työn jostain muualta.

Kannattaa myös ottaa huomioon, että kokenut tekijä, jolta työ sujuu jo joutuisammin ja laadukkaasti, voi usein pyytää ja myös saa enemmän kuin alalla vasta alkanut tai kokemattomampi tekijä. Heti ei siis kannata tavoitella kuuta taivaalta, vaan olla mahdollisimman realistinen hinnoittelun suhteen.

9. Tee muistiinpanoja ajankäytöstäsi ja korjaa hintatasoa aina tarvittaessa

Älä murehdi, jos työn hinnoittelu ei heti mene oikein. Ajan kanssa sinulle alkaa hahmottumaan myös ihan tekemisen kautta, minkä verran aikaa työn tai projektin tekemiseen menee. Jos olet esimerkiksi graafikko tai teet kevytyrittäjänä rakennusalan keikkahommia, tee muistiinpanoja ajankäytöstäsi, niin sopiva laskutushinta alkaa hiljalleen hahmottumaan.

Käytä rauhassa aikaa hinnoittelun määrittelemiseen ja korjaa sitä aina tarvittaessa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *